Maalämpöpäiväkirja: Miksi taloyhtiömme vaihtaa maalämpöön?

Joitakin vuosia sitten minusta tuli espoolaisen kerrostaloyhtiön hallituksen jäsen ja sittemmin puheenjohtaja. Vastuu tuntui suurelta. Aloin katsella kaikkea talossamme ja sen tontilla uusin silmin. Äkkiä ei ollutkaan enää vain jonkun muun asia, olivatko puut terveitä, pelastustiet auki ja putket kunnossa. Sain käteeni myös avaimen, jolla pääsin talon sydämeen, lämmönjakohuoneeseen.

 

Kaukolämmönvaihdin pääsee eläkkeelle

Talomme lämmityksestä huolehti kaukolämmönvaihdin, joka juhlisi pian 20-vuotissyntymäpäiväänsä. Eläkeikä oli siis tullut, ja lämmitysremontti edessä. Venttiilin pieni vuoto kertoi sekin, että lämmönvaihtimen nuoruuden päivät alkoivat olla takana. Arvioiden mukaan uusi lämmönvaihdin maksaisi vähintään 10 000 euroa. Työssäni energia-alan yrityksessä maalämpö oli luonnollisesti tullut minulle tutuksi, joten ehdotin, että lämmönvaihtimen uusimisen sijaan pyytäisimme tarjouksia maalämpöjärjestelmästä.

P1080180 blog

Lämmönjakohuoneessa näkyvät vuosikymmenten kerrostumat. 60-luvun alussa asennettu öljylämmitys oli uuden vuosituhannen alussa vaihdettu kaukolämpöön. Nyt kaukolämmönvaihdinkin on tullut käyttöikänsä päähän, ja on uuden lämmitysmuodon aika. Kaukolämmönvaihtimen paikan ottavat maalämpöpumppu ja omalle tontille porattavat energiakaivot.

 

Kohti omaa uusiutuvan energian voimalaa

Olin haastatellut paljon yrityksemme asiakkaita, jotka kertoivat säästöistään lämmityskuluissa. Monille heistä, samoin kuin minulle, oli tärkeää myös, että lämmitys olisi mahdollisimman ympäristöystävällinen. Talomme alkuperäisestä öljykattilasta oli onneksi päästy jo aikaa päivää eroon, mutta kaukolämmön ympäristöystävällisyys jätti mielestäni vielä toivomisen varaa. Ainakin Espoossa kaukolämpöyhtiön tulevaisuuden tavoitteet tuntuivat kyllä oikeansuuntaisilta, mutta miksi odottaisimme, kun voisimme perustaa oman voimalamme?

Muut hallituksen jäsenet ja isännöitsijä olivat kanssani samaa mieltä. Päätimme pyytää tarjouksia, joista selviäisi, millaisesta sijoituksesta olisi kyse. Saamiemme tarjousten mukaan takaisinmaksuaika olisi noin 10 vuotta. Sinä aikana yhtiövastiketta ei tarvitsisi nostaa, vaan laina korkoineen hoituisi lämmityskustannusten säästöillä. Päätimme esittää yhtiökokouksessa maalämpöön siirtymistä kaukolämmönvaihtimen uusimisen sijaan.

 

Onnekas viivästys

Yhtiökokouksessa osakkaat pitivät ajatusta maalämmöstä hyvänä, ja saimme yksimielisen luvan edetä asiassa. Huomasimme, että olisimme oikeastaan voineet yhtiökokousta varten jo päättää, mitä urakoitsijaa esittäisimme valittavaksi. Nyt asia siirtyisi vielä seuraavaan yhtiökokoukseen. Viivästys osoittautui kuitenkin onnenpotkuksi, koska vuoden 2020 alussa tuli haettavaksi ARAn energia-avustus. Taloyhtiöllämme olisi hyvät mahdollisuudet saada kymmeniätuhansia euroja valtion tukea lämmityksen päivittämiseen.

 

Maalämpöpäiväkirjasta

Maalämpöpäiväkirjassa seurataan espoolaisen kerrostalon siirtymistä kaukolämmöstä maalämpöön. Lue myös muut maalämpöpäiväkirjan tekstit!

Miten hain ARAn energia-avustusta taloyhtiöllemme?

Energiakaivot ja laitteiston asennus

Kaisu Manner

Kirjoittanut Kaisu Manner

Olen markkinoinnin asiantuntija ja pienen espoolaisen kerrostaloyhtiön hallituksen jäsen. Rakastan luontoa ja ulkoilua, ja unelmoin siitä, että tulevinakin talvina lumi narskuu jalan alla helmikuisessa metsässä.

Viimeisimmät Blogit