Katja Manner

Recent Posts

uutinen kaukolämpö maalämpö kerrostalo hiilidioksidipäästöt

Kerrostalo Herttoniemessä kaukolämmöstä maalämpöön – perusteena säästöt ja uusiutuvan energian hyödyntäminen

Helsingin Herttoniemessä sijaitseva Bostads AB Lönegropen irtautui kaukolämmöstä ja siirtyi maalämpöön heinäkuun 2018 puolivälissä.  Päätös maalämpöön siirtymisestä tehtiin taloyhtiössä mutkattomasti. ”Ei se ollut vaikeaa, kun osakkaat näkivät laskelmat”, toteaa Simo Kyllönen, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Taloyhtiön isännöitsijällä oli kokemusta muistakin taloyhtiöistä, jotka olivat vaihtaneet lämmityksen maalämpöön, ja urakka oli todettu näissäkin hankkeissa kannattavaksi.

Bostads AB Lönegropenin taloyhtiö on tarkka taloudenpidossaan. Tulossa on ikkunaremontti ja kaupunki nostaa asteittain tontin vuokraa. Siksi kaikki mahdollisuudet kustannussäästöjen saamiseksi oli käytävä läpi.

Laskelmat osoittivat, että maalämmöllä lämmityskulut puolittuvat kaukolämpöön verrattuna. Säästöä kertyy vuosittain yli 22 000 euroa. Investoinnin takaisinmaksuajaksi taloyhtiö arvioi noin 15 vuotta, mutta tänäkin aikana taloyhtiö jää taloudellisesti plussan puolelle, kun lainan hoitokulut on huomioitu.

Kimmokkeena siirtyä maalämpöön oli myös tietoisuus siitä, että maalämmöllä voi hyödyntää kallionperään varastoitunutta uusiutuvaa energiaa, jonka ansiosta lämmityksestä syntyvät CO2-päästöt pienenevät huomattavasti.

Helsingin Energia on esittänyt huolen, että maalämpöyrittäjät eivät kertoisi maalämpöön siirtyville taloyhtiöille laitteiston huoltokuluista, valvonnan järjestämisestä tai rahoituskuluista. Maalämpöjärjestelmä ei vaadi enempää huoltoa kuin kaukolämpöjärjestelmäkään, järjestelmä voidaan kytkeä Tom Allen Seneran etävalvontaan ja lisäksi investointilaskelmassamme on esitetty tarkat tiedot kustannuksista lainakulut huomioiden. Näiltä osin Helenin huoli on siis aiheeton.

Lue lisää Helsingin Uutisista.

Kuva: Jukka Hämäläinen/Helsingin Uutiset

Lue lisää
uutinen maalämpö lämmön talteenotto hiilidioksidipäästöt

Taloyhtiöön Kauniaisissa maalämpö ja LTO:                    CO2-päästöt putosivat 75 tonnia

As Oy Maisterinkulma on kahden kerrostalon taloyhtiö Kauniaisissa. Tom Allen Senera luovutti tänä vuonna taloyhtiölle urakoimansa maalämpö- ja LTO-järjestelmän, joka asennettiin kaukolämmön tilalle. Taloyhtiössä on myös asukkaiden suosima uima-allas, jonka suorasähkölämmitys vaihdettiin maalämpöön.

Säästöjä taloyhtiö saavuttaa lämmityksessä noin 34 000 euroa vuodessa ja hiilidioksidipäästöt putoavat yli 75 tonnia. Edullisen ja ekologisen lämmitysjärjestelmän odotetaan nostavan asuntojen hintoja, mistä asukkaat ovat olleet iloisia.

Taloyhtiön osakas ja hankintatyöryhmän jäsen Tom Sundell antaa urakasta positiivista palautetta. Tekniset ratkaisut suunniteltiin talon tarpeisiin sopiviksi. Koko urakan ajan taloyhtiöllä oli Tom Allen Senerassa sama vastuuhenkilö, joka piti taloyhtiön ajan tasalla urakan etenemisestä. Lämmitysjärjestelmän muutos tapahtui asukkaiden kannalta varsin huomaamattomasti. ”Tämä oli hyvin mieluisa remontti meille”, kertookin Sundell.

Poistoilman lämmön talteenottojärjestelmä ottaa talteen asunnoista poistuvan lämpimän ilman ja palauttaa sen uudelleen lämmityksessä hyödynnettäväksi. Kesäaikana poistoilman lämpö taas lataa taloyhtiön piha-alueelle porattuja 10 energiakaivoa. Hukkalämpö saadaan näin tehokkaasti hyötykäyttöön. Lue lisää projektista täältä.

 

Lue lisää
uutinen maalämpö öljylämmitys hiilidioksidipäästöt ilma-vesilämpö ilmavesilämpö

Uusiutuvaa energiaa Kolille: Luontokeskus Ukko ja Break Sokos Hotel maa- ja ilma–vesilämpöön

Tom Allen Senera urakoi Kolin kansallispuistossa sijaitseviin luontokeskus Ukkoon ja Break Sokos Hotel Koliin maalämpö- ja ilmavesilämpöjärjestelmän. Urakan ympäristövaikutukset ovat merkittävät. Nykyinen öljylämmitysjärjestelmä kuluttaa noin 180 000 litraa öljyä vuodessa ja öljyn palamistuotteena syntyy noin 476 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Maalämpö- ja ilma–vesilämpöjärjestelmään siirryttyä CO2-päästöt putoavat 150 tonniin (68,5 %). Myös öljykuljetusten ympäristöriskejä saadaan pienennettyä. Nykyisin öljyrekka joutuu käymään talviaikaan Kolilla viikoittain ja sen kaatuminen aiheuttaisi vakavat ympäristövahingot.

Lue lisää
uutinen maalämpö uusiutuva energia biokaasu

Tom Allen Seneran energia-asiantuntijat ajavat nyt biokaasuautoilla. Katso video!

Lue lisää
blogi kustannukset kaukolämpö rivitalo maalämpö sähkölämmitys sähkön hinta kerrostalo öljylämmitys energian hinta öljyn hinta polttoöljy

Maalämpö yleistyy rivi- ja kerrostaloissa – kiinteistölämpöpumppujen myynti on kasvanut 22 %

Maalämpö on nykyään tuttu valinta omakotitalon rakentajalle tai omistajalle. Myös rivitaloissa ja kerrostaloissa maalämpö on nykyään yhä yleisempi valinta. Maalämmön suosion taustalla on muiden lämmitystapojen kustannusten nousu. Esimerkiksi kevyen polttoöljyn hinta on viimeisten 20 vuoden aikana viisinkertaistunut ja lämmityssähkön hinta on kaksinkertaistunut.

Lue lisää