Maalämpö korvasi yösähkövaraajan Forssassa

Pyydä tarjous

Forssan kaupungin Vanamokujalla sijaitseva kahdeksan asunnon rivitaloyhtiö vaihtoi sähkölämmityksen maalämpöön vuonna 2010. Rivitalon lämmitys ja lämpimän veden tuotto hoidettiin aiemmin yösähkövaraajan avulla.

Maalämpö vähensi riippuvuutta sähköyhtiöiden hinnankorotuksista.

Isännöitsijä Tero Rekunen

Taloyhtiön vanha yösähkövaraaja

Sähkölämmityksestä maalämpöön

Isännöitsijä Tero Rekunen Forssan Kiinteistökauppiaista kertoo, että yösähkövaraajan käytöstä johtuvat kulut olivat muodostaneet puolet yhtiövastikkeen määrästä. Yösähkön käytöstä ei ollut kertynyt mainittavaa säästöä, koska yö- ja päiväsähköjen hinnoissa ei ollut juurikaan eroa.

Lisäksi isännöitsijä oli tyytymätön sähköyhtiöiden tapaan nostaa sähkön hintaa ilmoitusluontoisesti. Taloyhtiö ryhtyi etsimään vaihtoehtoista tapaa toteuttaa vesikiertoon perustuva lämmitys ja päätyi maalämpöön.

Huolto paikalla jopa 25 minuutissa

Taloyhtiö kilpailutti viisi eri maalämpöurakoitsijaa ja valitsi Seneran (nykyinen Tom Allen Senera Oy) urakan toteuttajaksi. Isännöitsijä Tero Rekusen mukaan maalämpöön siirtyminen toteutui kokonaisuutena hyvin ja sovitun aikataulun mukaisesti. Yhtiön maa-alueelle porattiin viisi 150 metriä syvää lämpökaivoa. Yösähkövaraaja purettiin ja sen tilalle asennettiin IVT:n Greenline HE D36 -lämpöpumppu. Osakkeenomistajat ovat olleet tyytyväisiä maalämpöjärjestelmään, sillä lämpö on ollut tasaista ja riittävää.

Seneran huolto on toiminut tarvittaessa nopeasti. Eräs asukas oli ottanut aikaa ja todennut ongelman tulleen korjatuksi 25 minuutin sisällä yhteydenotosta. Lämmityskuluista taloyhtiölle on tullut säästöä sen verran, että sillä on voitu kattaa maalämpöjärjestelmää varten otetun lainan hoitokulut. Lue lisää maalämmön hinnasta ja kustannuksista

Taloyhtiön maalämpöjärjestelmä
As Oy Forssan Vanamokuja 2

As Oy Forssan Vanamokuja 2:n maalämpöprojekti

  • Kohde: 8 asunnon yksikerroksinen rivitalo
  • Rakennusvuosi: 1991
  • Lämmitettävä pinta-ala: n. 692 m²
  • Asennetut lämpöpumput: IVT:n Greenline D36
  • Lämpökaivot: 5 kpl, syvyys 150 metriä
  • Ostettava lämmitysenergia ennen maalämpöä: n. 131 398 kWh/vuosi
  • Ostettava lämmitysenergia maalämpöön siirtymisen jälkeen: n. 42 160 kWh/vuosi
  • Vuosittainen säästö: 89 238 kWh/vuosi (68 %)
  • Kaikki säästöt maalämmöllä: 8924 e/vuosi (2010, sähkön hinta 0,10 e/kWh)
Lisää asiakkaidemme kokemuksia

Lue lisää asiakkaidemme kokemuksia

Olemme asentaneet ympäristöystävällisen ja lämmityskustannuksia säästävän lämpöpumppujärjestelmän lukuisiin pientaloihin, taloyhtiöihin ja liikekiinteistöihin. Lue, miten projektit sujuivat asiakkaidemme näkökulmasta!

Lue lisää