Kenelle
Syvin ja pisin maalämpöosaaminen Suomessa
Ratkaisut
Yhdistämme eri teknologiat parhaiksi kokonaisuuksiksi, jotka kestävät aikaa ja mukautuvat tulevaisuuden tarpeisiin.
Tuotteet
Kokonaisuus ratkaisee - siksi valitsemme ja yhdistämme teknologiat aina kohteen, käyttötarkoituksen ja elinkaaren mukaan.
Tietopankki
Selkeää ja käytännöllistä asiantuntijatietoa eri energiaratkaisuista, niiden vaikutuksista ja elinkaaren aikaisista hyödyistä - jotta sinä voit tehdä parhaan päätöksen.
Yritys
Älykkäämpiä energiaratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin – asiantuntevasti ja vaivattomasti.
Senera (nykyinen Tom Allen Senera Oy) asensi maalämpöjärjestelmän Kärkölän keskustassa sijaitsevaan liike- ja asuinkiinteistöön. Kiinteistö Oy Järvelän Säästökulmassa on yhdeksän liiketilaa sekä yksitoista asuinhuoneistoa.
Näkemykseni on, että öljylämmityskiinteistöjen kannattaisi siirtyä välittömästi maalämpöön, mikäli vain mahdollista.
Isännöitsijä Harri Seppä
Isännöitsijä Harri Seppä kertoo, että maalämpöön päädyttiin taloudellisista syistä. Tavoitteena olivat säästöt lämmityskustannuksissa. Liittyminen kaukolämpöverkkoon olisi ollut myös mahdollista, mutta isännöitsijä piti maalämpöä parempana vaihtoehtona siksikin, että se mahdollistaa suuremman riippumattomuuden energian tuottajasta.
Senera valittiin maalämpöjärjestelmän urakoitsijaksi tarjouskilpailussa. Seneran vahvuudeksi nähtiin valinnassa myös tarjouksen sisältö ja kokonaisuus. Seneran suunnitelma sisälsi kohteelle optimoidun järjestelmän, jossa oli mahdollisuus säilyttää öljylämmitys varajärjestelmänä sekä huipputehojen tuottajana maalämmön rinnalla.
Maalämpöjärjestelmä asennettiin kiinteistöön keväällä 2012. Lämpökaivojen poraukset sekä muut asennustyöt tapahtuivat isännöitsijän mukaan aikataulussa ja ne sujuivat hyvin. ”Lämmityksessä ei ollut huomattavaa katkoa. Olemme tyytyväisiä myös asennustöiden jälkeen”, hän toteaa.
Järvelän Säästökulmassa on tällä hetkellä kokemusta maalämpöjärjestelmästä vuoden ajalta. Tuona aikana järjestelmä on toiminut ongelmitta.
Harri Seppä arvioi, että ennakko-arviot lämmityskuluissa saavutettavista säästöistä tulevat pitämään paikkansa. ”Investoinnin lainakulut ja lämmitys pystytään hoitamaan lämmityksestä kertyneillä säästöillä”, hän sanoo. "Yhtiövastiketta voidaan erittäin mahdollisesti laskea säästöjen ansiosta.”
Lue lisää maalämmön hinnasta ja kustannuksista.
Kokemus projektista rohkaisi Seppää pitämään maalämpöä entistä varteenotettavampana vaihtoehtona. Isännöitsijä voi myös suositella Seneraa urakoitsijana. Henkilökohtaisena näkemyksenään hän toteaa, että muidenkin öljylämmityskiinteistöjen kannattaisi välittömästi siirtyä maalämpöön, mikäli vain mahdollista.
Olemme asentaneet ympäristöystävällisen ja lämmityskustannuksia säästävän lämpöpumppujärjestelmän lukuisiin pientaloihin, taloyhtiöihin ja liikekiinteistöihin. Lue, miten projektit sujuivat asiakkaidemme näkökulmasta!
Lue lisää