Tom Allen Oy toteuttaa SOK:n logistiikkakeskuksen geoenergiakentän

SOK rakennuttaa Sipoon Bastukärrin teollisuusalueelle logistiikkakeskuksen  toisen rakennusvaiheen vuosina 2013-2014. SOK on valinnut Tom Allen Oy:n toteuttamaan logistiikkakeskuksen energiantuotantoon liittyvät energiakaivot ja tähän liittyvän tekniikan.

Rakennushankkeen toisessa vaiheessa Tom Allen Oy toteuttaa alueelle 154 lämpökaivoa. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2010-2011 Tom Allen Oy toteutti 165 lämpökaivoa. Kaivojen syvyys on 300 metriä, joten aluella tulee olemaan yhteensä 96.000 lämpökaivometriä.

Logistiikkakeskuksen tarvitsema lämmitys- ja jäähdytysenergia tuotetaan maalämpöä ja biopolttoaineita hyödyntävässä yhdistelmälaitoksessa. Laitos tulee olemaan Euroopan suurin maalämpöä hyödyntävä järjestelmä.

Yle uutiset: SOK:n logistiikkakeskukselle maan suurin maalämpökenttä.

Kaisu Manner

Kirjoittanut Kaisu Manner

Olen markkinoinnin asiantuntija ja pienen espoolaisen kerrostaloyhtiön hallituksen jäsen. Rakastan luontoa ja ulkoilua, ja unelmoin siitä, että tulevinakin talvina lumi narskuu jalan alla helmikuisessa metsässä.

Viimeisimmät Blogit