Kenelle
Syvin ja pisin maalämpöosaaminen Suomessa
Ratkaisut
Yhdistämme eri teknologiat parhaiksi kokonaisuuksiksi, jotka kestävät aikaa ja mukautuvat tulevaisuuden tarpeisiin.
Tuotteet
Kokonaisuus ratkaisee - siksi valitsemme ja yhdistämme teknologiat aina kohteen, käyttötarkoituksen ja elinkaaren mukaan.
Tietopankki
Selkeää ja käytännöllistä asiantuntijatietoa eri energiaratkaisuista, niiden vaikutuksista ja elinkaaren aikaisista hyödyistä - jotta sinä voit tehdä parhaan päätöksen.
Yritys
Älykkäämpiä energiaratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin – asiantuntevasti ja vaivattomasti.
Monen 2000-luvun alkupuolella asennetun maalämpöpumpun käyttöikä alkaa olla lopuillaan. Kun korjaustarve lisääntyy tai energiankulutus herättää kysymyksiä, on oikea hetki pohtia lämmitysjärjestelmän uusimista. Uuden sukupolven maalämpöpumput tarjoavat parempaa energiatehokkuutta, älykkäämpiä ohjausominaisuuksia ja entistä helpompaa asennettavuutta. Tässä blogissa kerromme, milloin maalämpöpumpun vaihto kannattaa tehdä ja miksi uusi Thermia Sigrin on erityisen kiinnostava vaihtoehto vanhan maalämpöpumpun korvaajaksi.
Suomessa toimii edelleen suuri määrä 2000-luvun alkupuolella asennettuja maalämpöpumppuja. Vaikka laadukas ja oikein mitoitettu maalämpöpumppu palvelee tyypillisesti 15–20 vuotta, tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan hetki, jolloin järjestelmän uusiminen on järkevä ratkaisu. Laitteen käyttöikään vaikuttavat muun muassa laatu, oikea mitoitus, huolellinen asennus sekä käyttöolosuhteet. Jos lämpöpumppu alkaa vaatia toistuvia korjauksia, sen hyötysuhde heikkenee tai kiinteistön energiantarve on vuosien aikana muuttunut esimerkiksi remonttien tai laajennusten myötä, kannattaa uuden lämpöpumpun hankintaa alkaa selvittää ajoissa.
Maalämpöpumpun vaihto kannattaa suunnitella ennen kuin vanha laitteisto aiheuttaa häiriöitä lämmitykseen tai lämpimän käyttöveden tuotantoon. Ennakoiva uusiminen mahdollistaa rauhallisen päätöksenteon, oikean ratkaisun valinnan sekä asennuksen toteuttamisen asiakkaalle sopivana ajankohtana. Samalla pääsee hyödyntämään uusimman teknologian tarjoamia energiatehokkuus-, ohjaus- ja käyttömukavuusetuja vuosiksi eteenpäin.

Kuvateksti: Tom Allen Seneran asentama maalämpöpumppu.
Tom Allen Seneralla olemme nähneet viime vuosina kasvavaa kysyntää maalämpöpumppujen vaihtoratkaisuille. Olemme kehittäneet toimintatapojamme jatkuvasti, jotta lämmitysjärjestelmän uusiminen sujuisi asiakkaalle mahdollisimman helposti ja nopeasti. Meillä lämpöpumpun vaihdosta vastaa oma purku- ja asennustiimi, mikä mahdollistaa tehokkaan toteutuksen ympäri vuoden.
Erityisesti lämmityskauden lähestyessä suosittelemme tekemään vaihtopäätöksen ajoissa. Näin uusi järjestelmä saadaan käyttöön ennen talven kovimpia pakkasia, eikä vanhan laitteen mahdolliset häiriöt pääse yllättämään.

Kuvateksti: Asiakkan vanha maalämpöpumppu Lämpö Ässä.
Thermia toi markkinoille uuden Sigrin-maalämpöpumpun, jonka kehitystyössä on huomioitu sekä loppukäyttäjien että asentajien tarpeet. Juuri tästä syystä näemme Sigrinin erittäin kiinnostavana vaihtoehtona vanhan maalämpöpumpun korvaajaksi.
Tom Allen Seneran liiketoimintajohtaja sekä pienkiinteistöjen projektipäällikkö Ben Melander nostaa esiin kolme tärkeää syytä, miksi Sigrin soveltuu erinomaisesti maalämpöpumpun vaihtokohteisiin:
”Sigrin sopii hyvin vanhan laitteen tilalle, koska se ei edellytä erillisiä tuuletuskanavia teknisestä tilasta ulos. Lisäksi laitteessa on erittäin hyvä keruupiirin valvonta, mikä tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon myös kohteisiin, joissa energiakaivon kapasiteetti on hieman niukka. Sigrin tuo myös järjestelmän ohjauksen tähän päivään pörssisähköhallinnan, etäohjauksen ja laajojen liityntämahdollisuuksien ansiosta.”
Käytännössä nämä ominaisuudet näkyvät asiakkaalle helpompana asennuksena, parempana energiatehokkuutena ja toimintavarmempana järjestelmänä myös kohteissa, joissa vanha energiakaivo asettaa omat reunaehtonsa.
Sigrinin vahvuudet näkyvät erityisesti energiatehokkuudessa, käyttövarmuudessa ja järjestelmän älykkäässä ohjauksessa. Lämpöpumpun Energy Source Control -toiminto mukauttaa järjestelmän toimintaa energiakaivon ominaisuuksien sekä kiinteistön todellisen lämmitystarpeen mukaan. Tämä auttaa hyödyntämään olemassa olevan lämpökaivon kapasiteettia turvallisesti ja tehokkaasti.
Korkea SCOP-arvo 5,48 kertoo puolestaan laitteen erinomaisesta energiatehokkuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa enemmän lämpöä pienemmällä sähkönkulutuksella.
Osiria-ohjaus valvoo ja optimoi lämpöpumpun toimintaa jatkuvasti. Käyttöä helpottavat muun muassa vakiona toimitettava etäohjaus, kalenteritoiminnot sekä mahdollisuus liittää järjestelmä kiinteistöautomaatioon Modbus-yhteyden kautta. Lisäksi Smart Price -lisäpalvelu mahdollistaa lämpöpumpun toiminnan optimoinnin sähkön spot-hintojen mukaan.

Kuvateksti: Thermia Sigrin maalämpöpumppu.
Thermia Sigrin tarjoaa nykyaikaisen ja energiatehokkaan ratkaisun erityisesti vanhan maalämpöpumpun korvaamiseen. Kun lämmitysjärjestelmän uusiminen tehdään ajoissa, voidaan samalla parantaa asumismukavuutta, pienentää energiankulutusta ja varmistaa järjestelmän toimintavarmuus pitkälle tulevaisuuteen.
Pyydä maksuton kartoitus asiantuntijaltamme. Selvitämme nykyisen järjestelmäsi tilanteen ja suosittelemme kiinteistöösi parhaiten sopivan ratkaisun.
Tuoteominaisuudet:
* Sigrin 13:n SCOP-arvo on 5,48 mittausstandardin EN 14825 mukaisesti, kylmä ilmasto (Helsinki)
** TWS = Tap Water Stratificator
*** 4G-yhteys on käytettävissä ilman lisäkustannuksia 30.4.2028 saakka.