Rakennuslehti: Raisiolainen taloyhtiö säästää kymmeniä tuhansia vuodessa

Asiakkaamme, kolmen kerrostalon taloyhtiö As Oy Sorolaisenmäki Raisiossa, siirtyi kaukolämmöstä  maalämpöön vajaa neljä vuotta sitten. Taloyhtiön hallituksen jäsen Jouni Mäki kertoo Rakennuslehdessä 23.3.2020, että taloyhtiö on säästänyt energiaremontin ansiosta yli 40 000 euroa vuodessa.

As Oy Sorolaisenmäki oli Raisiossa ensimmäinen taloyhtiö, joka irtautui kaukolämmöstä. Jouni Mäen mukaan taloyhtiötä pidettiin Raisiossa jopa hullunrohkeana, eikä laskelmien uskottu pitävän paikkaansa. Hyvät kokemukset vakuuttivat kuitenkin naapuritaloyhtiötkin, jotka tekivät sittemmin omat lämmitysremonttinsa.

Mäen mukaan remontin pontimena oli halu pitää asumiskulut kurissa, jotta talon ikääntyvät asukkaat voisivat asua omissa kodeissaan. Tässä on onnistuttu. Urakka rahoitettiin lyhentämällä remonttilainaa lämmityskustannuksista syntyvillä säästöillä, joten yhtiövastiketta ei ole tarvinnut nostaa. Mäki toteaa, että jollei mitään olisi tehty, asumiskulut olisivat nousseet vuosittain jo kaukolämmön hinnankorotusten takia.

Lue Rakennuslehden artikkeli täältä.

Tom Allen Senera Oy suunnittelee ja asentaa laadukkaat maalämpöjärjestelmät Suomen laajimmalla kokemuksella. Pyydä meiltä maksuton kartoitus ja tarjous!

Pyydä tarjous

 

Kaisu Manner

Kirjoittanut Kaisu Manner

Olen markkinoinnin asiantuntija ja pienen espoolaisen kerrostaloyhtiön hallituksen jäsen. Rakastan luontoa ja ulkoilua, ja unelmoin siitä, että tulevinakin talvina lumi narskuu jalan alla helmikuisessa metsässä.

Viimeisimmät Blogit