blogi maalämpö asentaminen haalaus työmaa

Päivä työmaalla

Pääsin ensimmäistä kertaa rakennustyömaalle katsomaan tarkemmin, miten yrityksen tarjoamat palvelut toteutetaan. Saavuin aamulla varastolle, josta minut ohjattiin haalaaja Väinö Hyryn matkaan. Varastolla oli vastassa myös muita asentajia, jotka kävivät läpi päivän ohjelmaansa keskenään. Osallistuin päivään, jonka ohjelmassa oli purkutyöt eli haalaus. Kohteessa oli yösähkövaraaja, jonka tarkoitus on lämmittää vettä yöaikaan, sillä ennen sähkönkäyttö oli halvempaa hiljaisilla yönpikkutunneilla. Kohteessa oli samanaikaisesti käynnissä maalämpöpumpun asennus.

Lue lisää
blogi kylmäaine LTO kestäväkehitys hukkalämpö kiertotalous

Osana kiertotaloutta

Yhtenä suurena osa-alueena kestävässä kehityksessä on kiertotalous. Kiertotalous tarkoittaa sitä, että materiaalista tai tuotteesta saadaan kaikki mahdollinen hyöty mahdollisimman pitkällä aikavälillä. Tuotteita tai jätteitä voidaan jalostaa ja sivuvirtoja voidaan hyödyntää. Sivuvirta voi tarkoittaa esimerkiksi rakennuksen lämmöntuotannossa syntyvää ylimääräistä lämpöä, jota ei pystytä täysin hyödyntämään. Kiertotalouden perustana on taloudellinen kasvu ilman lisääntyvää kulutusta. Kiertotaloudesta yleisenä esimerkkinä on kierrättäminen ja uusiokäyttö.

Lue lisää
blogi maalämpö ilmastonmuutos tomallensenera LTO kestäväkehitys

Mitä on kestävä kehitys?

Olen kestävän kehityksen opiskelija Suvi Szeto. Aloitin Tom Allen Seneralla työharjoittelijana alkuvuodesta 2020. Tarkoituksena on paneutua harjoittelun aikana yrityksen toimintaan ja tuoda esille yrityksen arkea. Tutustun yritykseen kestävällä näkökulmalla. 

 

Mitä kestävä kehitys tarkoittaa?

Kestävä kehitys voidaan jakaa kolmeen näkökulmaan; ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen. Sen perustavoitteena on saada kehitystä aikaan niin, että hyvät elinolosuhteet säilyvät vielä tuleville sukupolville. Jokaisella näkökulmalla on omat tavoitteensa.

Ekologinen näkökulma keskittyy esimerkiksi ympäristön hyvinvointiin ja suojeluun sekä luonnon monimuotoisuuteen, sosiaalinen näkökulma käsittelee ihmisten hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä ihmisoikeuksia ja taloudellinen näkökulma taas keskittyy taloudelliseen kannattavuuteen ottaen huomioon esimerkiksi luonnonvarojen kuluttamisen pienentämisen. Kukin näkökulma on yhteydessä toisiinsa; ympäristön voidessa hyvin, ihmisten hyvinvointi kasvaa ja hyvinvoivat ihmiset tuottavat parempaa tulosta.

Lähdin opiskelemaan ympäristösuunnittelijaksi ja pääaineenani on kestävä kehitys. Aihe kiinnostaa minua, sillä lisääntyvät ilmastoaiheiset asiat ovat keskiössä arkipäivässä. Lähes päivittäin näkee tai kuulee uutisia, jotka käsittelevät tavalla tai toisella ympäristön muuttuvaa tilaa, joka harvoin on positiivista muutosta. Esillä olevia aiheita ovat esimerkiksi ilmastopäästöt ja ilmastonmuutos, kasvihuoneilmiö, luonnonkatastrofit tai jään sulaminen ja meren vedenpinnan nousu. Näihin muutoksiin ja päästöihin vaikuttaa eniten ihmisten teot. 

Ihmisten päätösten ja tekojen seuraukset ovat selkeästi nähtävissä. On kehitetty keinoja, joilla seurauksia pystytään mittaamaan, joista hyvä esimerkki on hiilijalanjälki. Hiilijalanjälki mittaa sitä, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä omat toiminnat ja päätökset tuottavat. Siihen vaikuttaa muun muassa ruokavalio, asumismuoto, sähkönkulutus, matkustaminen ja liikkuminen sekä vedenkulutus. Oman ilmastovaikutuksen pystyy laskemaan laskurilla tästä

Omiin päästöihin ja kulutukseen pystyy vaikuttamaan monin keinoin. Hankkiessa jotain uutta, tulisi miettiä, onko tuote tai palvelu tarpeen ja pystyykö sitä hyödyntämään kuinka kauan. Hankkiessa uutta laitetta ja vaatetusta tulisi kiinnittää huomiota sen huollettavuuteen ja korjattavuuteen; onko se helppoa ja kannattavaa? Jos tuote on helposti korjattavissa ja hyödynnettävissä, vältytään turhalta kuluttamiselta. 

 

Miten maalämpö ja lämmöntalteenotto liittyy opintoihini ja miksi teen työharjoitteluni Tom Allen Seneralle? 

Maalämpö ja sen hyödyntäminen on monelle uutta. Itselleni maalämpö oli nimeltä tuttu ja sen perustoimintaperiaate. Opintoihini sisältyvässä kurssissa, jossa käsitellään uusiutuvia energiamuotoja, mainittiin maalämmöstä ja sen käytöstä sekä lämmöntalteenotosta. Maalämpö tukee kestävyyttä, koska se on uusiutuvaa energiaa, jonka päästöt määräytyvät vain lämpöpumpun sähkönkulutuksen mukaan.

Lämmöntalteenotto on tutumpaa, sillä siitä on esimerkiksi mainittu Suomen rakennusmääräyksissä. Lämmöntalteenoton määrä on lisääntynyt huomattavasti, koska hukkalämmön määrää pyritään pienentämään.  Vaikka kyseessä on kestävää kehitystä tukevat lämmitysmuodot, niiden läpikäyminen opetuksessa tuntui pintaraapaisulta. Etsiessäni tietoa törmäsin erilaisiin käsitteisiin, kuten maalämpöpumppu, puhallinkonvektori, ilma-vesilämpö ja maaviileä.  Aihetta avasi esimerkiksi video siitä, miten maalämpöpumppu asennetaan ja miten se toimii. 

Halusin päästä vaikuttamaan tietoisuuteen kestävistä ratkaisuista lämmityksen suhteen sekä niiden hyödyistä, jonka seurauksena hain Tom Allen Seneralle työharjoitteluun markkinointiin. Mitä enemmän luen ja opin aiheesta ja yrityksen vastuullisuudesta, sitä enemmän mielenkiintoni ja innostukseni kasvaa. Yllätyin siitä, kuinka paljon yritys tekee jo ympäristön hyväksi, korostamatta sitä. Seuraa mukana matkaani yrityksen arjessa!

Lue lisää
blogi poistoilman lämmön talteenotto lämmöntalteenotto

Lämmön talteenoton käyttöönottoa kerrostaloissa on syytä helpottaa

Ennen vuotta 2005 rakennetuissa kerrostaloissa ei ole yleensä minkäänlaista lämmön talteenottoa. Sisäilma puhalletaan huippuimurien kautta ulos, jolloin lämmitysenergiasta menee hukkaan jopa 30–40 %. Kun tämä energia saadaan hyötykäyttöön, pienenevät myös asumisesta aiheutuvat ilmastopäästöt.

Lue lisää
blogi kaukolämpö maalämpö pohjavesi

Maalämmön suosio kasvaa Forssassa - tavoitteena riippumattomuus kaukolämmöstä

Forssan Lehti uutisoi torstaina 23.11., että yhä useampi forssalainen taloyhtiö on valinnut uudeksi lämmitysmuodokseen maalämmön. Siirtyminen edullisempaan lämmönlähteeseen sai vauhtia taloyhtiöissä, kun kaukolämmön hinta nousi seudulla rajusti muutama vuosi sitten.

Lue lisää

Viimeisimmät Blogit